
Erityisluokanopettaja: toiminta-alueittain järjestettävä opetus vaikeimmin kehitysvammaisille o
4 days ago
Haemme erityisluokanopettajaa toiminta-alueittaisen opetuksen erityisluokkaan vakituiseen virkasuhteeseen Latokartanon peruskouluun 1.8.2025 alkaen. Pääset mukaan innostuneeseen, koulua kehittävään ja ammattitaitoiseen joukkoon. Mikäli sinulta löytyy intoa ja osaamista yhteisopettajuuteen, opetuksen kehittämiseen ja oppilaan kasvun tukemiseen, saatat olla etsimämme osaaja.
Latokartanon peruskoulu on luonnon keskellä Helsingin Viikissä sijaitseva iso yhtenäinen peruskoulu. Oppilaita Latokartanossa on noin 820 ja opettajia noin 70. Koulumme on Unesco-yhteistyökoulu ja Vihreä lippu -koulu. Yhdessä tekeminen ja laadukas oppimisen tukeminen ovat meille tärkeitä asioita.
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Helsingin kaupunki palkitsee uudet vakinaiset erityisluokanopettajat 2000 € kannustuspalkkiolla Palkkio maksetaan erityisluokanopettajalle, joka ei ole aikaisemmin työskennellyt vakituisena erityisluokanopettajana Helsingin kaupungilla tai edellisestä palvelussuhteesta on kulunut vähintään 2 vuotta. Ensimmäinen 1000 € maksetaan heti palvelussuhteen alkaessa ja loput 1000 €, kun vakinaista palvelussuhdetta on kulunut 1 vuosi samassa koulussa.
Erityisluokanopettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-…
Kelpoisuusehto:
- Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
- Hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan sopiva virkaan, mikäli tulee valituksi.
- Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
- Luemme eduksi työkokemuksen vaativan erityisen tuen luokan opettamisesta.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä - odotamme hakemustasi
#J-18808-Ljbffr-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 3, Koskelan ala-asteen kouluTyöavain: KASKO-01-87-25Haku Päättyy: 21.03.2025 klo 16:00Palkka: OVTESPalvelussuhde: 1.8.2025Työpaikan osoite: Juhana-herttuan tie 13, 00600, HelsinkiEtsimme erityisluokanopettajaa kyläkouluhenkiseen työyhteisöömme Virkasuhteen...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Moventas Wind Ltd Full timeKohtaamme suoraan potentiaalisten asiakkaiden kanssa niin markkinapaikoilla kuin ruoka-, tavarataloissa tai ravintoloissa, mutta kun ajattelette miten todellakin aiheutuisi hyvät neuvottelutilanteet sen suorapuheluita vastaa tiedossa olevista ajankohtaisista erityistapahtumista. Liity meidän edistykselliseen promootiotiimiin saadaksesi haastavia parhaaseen...
-
Erityisluokanopettaja: autismiopetus
1 week ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 2, Pohjois-Haagan ala-asteen kouluTyöavain: KASKO-01-55-25Haku Päättyy: 17.03.2025 klo 16:00Palkka: OVTESPalvelussuhde: 1.8.2025Työpaikan osoite: Tolarintie 6, 00400Haemme Pohjois-Haagan ala-asteen kouluun erityisluokanopettajaa (autismiopetus, EAU, pidennetty...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHelsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan logopedian osasto hakeeMÄÄRÄAIKAISTA YLIOPISTONLEHTORIAAjalle 1.8.2025-31.7.2030. Tehtävän ala on logopedia. Tehtävän opetuskieli on suomi.TehtävätYliopistolehtori opettaa ja toimii vastuuopettajana logopedian kandi- ja maisteriohjelmien opintojaksoilla sekä osallistuu koulutusohjelmien...
-
Lähihoitajia Rinnekodit Toimintakeskus Selja
4 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Rinnekodit Oy Full timeTule luomaan uutta ja ideoimaan toimintaamme uusiin tiloihin Muutamme Helsingin Kalliosta huhtikuussa meitä varten remontoituihin toimitiloihin Helsingin Pasilaan. Haemme tiimimme lähihoitajia vakituiseen työsuhteeseen.Tervetuloa Toimintakeskus SeljaanRinnekodit Seljassa tarjoamme osallisuutta edistävää päiväaikaista toimintaa vaikeasti...
-
Koulutussuunnittelija
4 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy Full timeTehtävässäsi kehität korkeakoulun tuloksellisuutta ja laatua sekä koordinoit opetustarjonnan suunnittelua AMK- ja YAMK-koulutuksessa. Osallistut ammattikorkeakoulun kehittämistoimintaan ja huolehdit ohjeistusten päivittämisestä. Olet myös mukana opetus-, ohjaus- ja TKI-tehtävissä sekä muissa mahdollisissa tehtävissä.Odotamme sinulta ylempää...
-
Psykologian yliopistonlehtorin sijaisuus
2 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timePsykologian yliopistonlehtorin sijaisuusHelsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykologian osasto hakeeYLIOPISTONLEHTORIAmääräaikaiseen työsuhteeseen (sijaisuus) 1.9.2025 – 31.8.2028. Tehtävän ala on psykologia. Opetusalueena on kliininen psykologia, mielenterveyden psykologia ja mielenterveyteen liittyvät psykologin ammatilliset...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeToiminta jakautuu kahtena aamupäivänä metsässä tapahtuvaan toiminnalliseen opetukseen ja päiväkodissa tapahtuvaan opetukseen. Metsässä ja päiväkodilla tapahtuva opetus toteutetaan siten, että lapsilla on mahdollisuus innostua, onnistua, tutkia, kokeilla ja oppia jotain uutta joka päivä.Päiväkoti Myllynrattaan esiopetuksen ja viskaritoiminnan...
-
Kirkkohistorian apulaisprofessori/professori
7 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeTeologinen tiedekunta hakeeKIRKKOHISTORIAN APULAISPROFESSORIA / PROFESSORIATehtäväkuvausKirkkohistorian apulaisprofessorin/professorin tehtävän ala on kirkkohistoria uuden ajan alun reformaatioista vuoteen 1900. Tehtävä täytetään toistaiseksi voimassa olevana professorin tai määräaikaisena apulaisprofessorin tehtävänä (tenure track...
-
Kasvipatologian yliopistonlehtori
4 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeMaatalous-metsätieteellisen tiedekunnan maataloustieteen osasto hakee kasvipatologian yliopistonlehtoria 1.10.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan vakinaiseen työsuhteeseen.Tehtävän alana on kasvipatologia. Yliopistonlehtorin tehtävänä on antaa alan mukaista opetusta maataloustieteiden kandi- ja maisteriohjelmissa, ohjata opinnäytetöitä ja...
-
Määräaikainen psykologian yliopistonlehtori
7 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timeMääräaikainen psykologian yliopistonlehtoriHelsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykologian osasto hakeeYLIOPISTONLEHTORIAmääräaikaiseen työsuhteeseen (sijaisuus) 1.9.2025-31.7.2027. Tehtävän opetuskieli on suomi. Tehtävän ala on psykologian perustutkintokoulutuksen tehtävät erityisesti kliinisen neuropsykologian...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timeLatinan kielen ja Rooman kirjallisuuden apulaisprofessori / professoriLATINAN KIELEN JA ROOMAN KIRJALLISUUDEN APULAISPROFESSORIA / PROFESSORIATehtävä voidaan täyttää toistaiseksi voimassa olevana professorin tai määräaikaisena apulaisprofessorin tehtävänä (tenure track -vakinaistamispolku) hakijan ansioiden ja uravaiheen perusteella.Tehtävän...
-
Suunnittelijaopettaja
1 day ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeVakinainen työsuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, Helsingin suomenkielinen työväenopisto, kielet ja tietoaineetTyöavain: KASKO-03-24-25Haku Päättyy: 25.03.2025 klo 16:00Palkka: 3419,15 euroa/kk + mahdolliset työkokemuslisätPalvelussuhde: 18.8.2025Työpaikan osoite: Helsinginkatu 26,...
-
Varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori
6 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHelsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta hakeeVARHAISKASVATUKSEN YLIOPISTONLEHTORIAtoistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2025 alkaen. Tehtävä sijoittuu kasvatustieteen osastolle.TEHTÄVÄSTÄVarhaiskasvatuksen yliopistonlehtorin tehtävänä on antaa tieteenalan tutkimukseen pohjautuvaa opetusta kasvatustieteen kandiohjelmassa ja...
-
Kirjallisuudentutkimuksen apulaisprofessori
3 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHumanistinen tiedekunta hakeeKIRJALLISUUDENTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORIA / PROFESSORIATehtävä voidaan täyttää toistaiseksi voimassa olevana professorin tai määräaikaisena apulaisprofessorin tehtävänä (tenure track -vakinaistamispolku) hakijan ansioiden ja uravaiheen perusteella. Tavoiteltu aloitusaika tehtävässä on...
-
Invoice Quality Checker, Helsinki
7 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Finnlines Oyj Full timePidätkö järjestelmällisestä työstä, jossa pääset selvittämään yksityiskohtia ja varmistamaan, että kaikki täsmää? Entä oletko valmis sukeltamaan kiehtovaan meriliikenteen maailmaan yhdessä Suomen johtavista laivanvarustamoista?Etsimme nyt Invoice Quality Checkeriä vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin, sillä pitkäaikainen kollegamme on...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeVakinainen työsuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Myllypuro, Varhaiskasvatusyksikkö Myllynratas-MyllytupaTyöavain: KASKO-02-372-25Haku Päättyy: 07.04.2025 klo 16:00Palkka: 3139,29 euroa/kkPalvelussuhde: 28.07.2025Työpaikan osoite: Tuulimyllyntie 5 a, 00920Toiminta jakautuu kahtena aamupäivänä metsässä tapahtuvaan toiminnalliseen opetukseen...
-
Sijoituspalvelutoiminnan johtava valvoja
7 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Finanssivalvonta Full timeOletko sijoituspalvelutoiminnan kokenut ammattilainen, joka kaipaa uusia haasteita ja näkökulmia työuralleen? Tule meille osaksi sijoituspalvelutoiminnan asiantuntijatiimiämme ja pääset vaikuttamaan yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin kanssammeHaemme joukkoommeSIJOITUSPALVELUTOIMINNAN JOHTAVAA VALVOJAAsijoituspalveluja tarjoavien yhtiöiden...