Korva-, nenä- ja kurkkutautien kliininen opettaja

3 days ago


Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full time

Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta hakee silmä- ja korvaklinikalle

KLIINISTÄ OPETTAJAA

tehtävään lukien tai sopimuksen mukaan. Tehtävän opetusalana on korva-, nenä- ja kurkkutaudit (KNK). Opetuskielenä on suomi.

Tehtävät

Kliinisen opettajan päätehtävänä on KNK-perusopetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuminen. Kliininen opettaja osallistuu myös kansalliseen KNK-alan opetuksen

kehittämistyöhön, sekä tarvittaessa yksikön tai tiedekunnan edustajana yliopiston toimielimien ja työryhmien työskentelyyn, harjoittaa aktiivista tieteellistä tutkimustyötä ja

ohjaa opinnäytteitä.

Valinnan edellytykset

Tehtävään valittavalta edellytetään korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin tutkintoa tai oikeuksia, Helsingin yliopiston johtosäännön mukaan soveltuvaa tohtorin tutkintoa ja

kykyä antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä. Lisäksi edellytetään opetuksen ja opetuksen kehittämisen kokemusta. Hyvät yhteistyötaidot ovat

eduksi tehtävien menestyksellisessä hoitamisessa. Tutkintovaatimus tulee olla täyttynyt haun päättymiseen mennessä.

Koska tehtävä on opetuspainotteinen, annetaan valinnassa erityistä painoa opetuskokemukselle, pedagogiselle koulutukselle, taidolle tuottaa oppimateriaalia, muille

opetustoimessa saavutetuille ansioille ja tarvittaessa opetusnäytteelle. Tutkimusaktiviteetti, tieteelliset julkaisut ja muut tutkimustulokset, joilla on tieteellistä

arvoa, katsotaan lisäansioiksi.

Kliinisen opettajan tehtävään liitetään HUS:n erikoislääkärin sivuvirka.

Opetustaito

Rehtorin päätöksen (HY mukaisesti kliinisen opettajan opetusnäytteen ja opetustaidon tulee kokonaisuutena olla vähintään tasolla tyydyttävä. Tehtäväntäytössä arvioidaan hakijoiden opetustaito, jonka arviointia varten hakijoiden tulee täyttää tiedekunnan opetustaidonarviointilomake. Opetustaito arvioidaan Lääketieteellisen tiedekunnan käyttämän arviointimatriisin ja opetusnäytteen avulla.

Kielitaito

Yliopistoista annetun asetuksen mukaan kliiniseltä opettajalta vaaditaan, että hän hallitsee suomen kielen. Lisäksi tehtävään valittavalla henkilöllä tulee olla ruotsin kielen vähintään

tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös hyvää englannin kielen taitoa.

Palkkaus

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartan tasoihin 5–7. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen

perustuva palkanosa.

Hakemuksiin on liitettävä:

  • ansioluettelo,
  • julkaisuluettelo,
  • opetusansioiden kartoituslomake
  • sekä muut asiakirjat, jotka voivat vaikuttaa valintaan.

Lisäohjeita ja opetusansioiden kartoituslomake

Hakemus jätetään liitteineen Helsingin yliopiston sähköiseen rekrytointijärjestelmään.

Lisätietoja kliinisen opettajan tehtävästä antavat Clinicumin johtaja, professori Klaus Olkkola puh ja professori Antti Mäkitie puh

Lääketieteellinen tiedekunta edistää korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja vastaa tutkimukseen perustuvasta lääketieteen, hammaslääketieteen, psykologian ja logopedian perusopetuksesta sekä niiden jatko- ja täydennyskoulutuksesta. Tiedekunta vastaa myös translationaalisen lääketieteen (TransMed) ja terveydenhuollon kehittämisen maisteriohjelmista ja järjestää psykoterapeuttikoulutusta, joka on terveydenhuollon ammattihenkilöstön jatkokoulutukseen verrattavaa täydennyskoulutusta.

Opetus- ja tutkimustoiminnan ohella tiedekunta toimii terveydenhuollon merkittävänä asiantuntijaorganisaationa ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, ja osallistuu alan eettiseen keskusteluun. Tiedekunnan päämääränä on pysyä tutkimuksessa maailman parhaiden lääketieteellisten tiedekuntien joukossa ja vakiinnuttaa ja vahvistaa asemaansa terveydenhuollon monitieteisen opetuksen huippuyksikkönä.

Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta muodostaa yhdessä HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan ja Helsinki Institute of Life Science (HiLIFE) kanssa akateemisen lääke- ja biolääketiedekeskittymän, ja lukeutuu Euroopan 10 ja maailman 50 parhaan lääketiedekampuksen joukkoon.

Monimuotoinen ja yhdenvertainen opiskelu- ja työkulttuuri ovat meille tärkeitä. Sen vuoksi teemme parhaamme edistääksemme inklusiivista yliopistoyhteisöä. Kannustamme kaikkia osaavia ja eritaustaisia hakijoita hakemaan tehtäviämme.

Tästä linkistä pääset lukemaan yliopistomme esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.

TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ

#helsinkiunicareers

Onko sinulla -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa? Kirjaudu ensin tästä hakeaksesi avoimia tehtäviämme

Avoin työpaikka

Haku päättyy:

(23.59 Eurooppa/Helsinki aika)

Yksikkö: Lääketieteellinen tiedekunta

Alayksikkö: Clinicum

Tunniste: 4641

Työtä maailman parhaaksi

Tieteen voimalla voidaan muuttaa maailmaa. Olemme yksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista – yli opiskelijan ja 8 000 työntekijän kansainvälinen tieteen, tutkimuksen, oppimisen ja rohkean ajattelun yhteisö.

Meidät tunnetaan monitieteisyydestä. Uskomme tieteidenvälisen tutkimuksen ja rajoja rikkovan yhteistyön voimaan löytää ratkaisuja ja luoda toivoa paremman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Meitä yhdistävät arvomme totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys, sekä halu tehdä merkityksellisiä töitä.

Tule mukaan: tee työtä tulevaisuudelle – maailman parhaaksi.



  • Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full time

    Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta hakee silmä- ja korvaklinikalleKLIINISTÄ OPETTAJAAtehtävään lukien tai sopimuksen mukaan. Tehtävän opetusalana on korva-, nenä- ja kurkkutaudit (KNK). Opetuskielenä on suomi.TehtävätKliinisen opettajan päätehtävänä on KNK-perusopetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuminen....


  • Helsinki, Uusimaa, Finland HUS Full time

    DescriptionHaemme kolmea korva-, nenä- ja kurkkutauteihin erikoistuvaa lääkäriä.Korva-, nenä- ja kurkkutauteihin erikoistuvan lääkärin virat (3 vakanssia) täytetään enintään niin pitkäksi ajaksi kuin koulutettava tarvitsee erikoisalakohtaista koulutusta. Koulutuksen edellyttämä terveyskeskuskoulutus ja yliopistosairaalan ulkopuolinen...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full time

    Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta hakee lääketieteellisen genetiikan ja perinnöllisyyslääketieteen osastolleKLIINISTÄ OPETTAJAAtoistaiseksi voimassa olevaan tehtävään alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävän ala on lääketieteellinen genetiikka ja se on opetuspainotteinen. Opetuskieli on suomi.TehtävätKliininen opettaja...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full time

    Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta hakee lääketieteellisen genetiikan ja perinnöllisyyslääketieteen osastolleKLIINISTÄ OPETTAJAAtoistaiseksi voimassa olevaan tehtävään alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävän ala on lääketieteellinen genetiikka ja se on opetuspainotteinen. Opetuskieli on suomi.TehtävätKliininen opettaja...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland HUS Full time

    DescriptionKesä 2026 lähestyy – missä vietät sen?Tule kirurgisille osastoille ja dialyysiin Meilahden, Jorvin, Peijaksen, Porvoon, Lohjan ja Hyvinkään sairaaloihin kartuttamaan osaamistasi, kehittämään ammattitaitoasi ja luomaan verkostoja tulevaisuutta varten. Haemme sairaanhoitajia, ensihoitajia, terveydenhoitajia ja näiden alojen opiskelijoita...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland HUS Full time

    DescriptionKiinnostaisiko innostava ja monipuolinen työ? Oletko asiakaspalveluhenkinen ja oma-aloitteinen sekä omaat hyvät organisointitaidot? Hae meille välinehuoltajaksi ja pääset edistämään hoidon korkeaa laatuaHaemme välinehuoltajaa välinehuollon palvelualueelle 5. Tehtäväsi sijoittuu Kirurgiseen sairaalaan korva-, nenä- ja kurkkutautien...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland HUS Full time

    DescriptionHaemme vakituista sairaanhoitajaa Siltasairaalassa sijaitsevalle Suu- ja leukakirurgian vastaanotolle.Meillä hoidetaan kasvo-, leuka- ja suukirurgisia potilaita. Tyypillisimmät sairaudet ovat muun muassa kasvojen alueen traumat, suusyöpä ja hammasperäiset infektiot. Sairaanhoitajan työnkuvaan kuuluu potilaiden ohjaaminen, hoidon koordinointi...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland HUS Full time

    DescriptionTervetuloa erikoislääkäriksi Diagnostiikkakeskukseen HUS Diagnostiikkakeskus on Suomen johtava kliinisten laboratorio- ja kuvantamispalvelujen tuottaja. Pääasiallinen toiminta-alueemme on HUS-yhtymän erikoissairaanhoito ja HUSiin kuuluvien hyvinvointialueiden perusterveydenhuolto. Vastaamme myös Kymenlaakson hyvinvointialueen ja...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full time

    Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta hakee MOLEKYYLIBIOTIETEIDEN YLIOPISTO-OPETTAJAA neljän vuoden määräaikaiseen tehtävään molekulaaristen ja integratiivisten biotieteiden osastossa tai sopimuksen mukaan) – Tehtävän ala on biokemia ja molekyylibiotieteet, ja opetuskielet ovat suomi ja englanti.Tehtävät ...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full time

    Haemme päiväkoti Lauttasaareen varhaiskasvatuksen opettajaa.Etsimme opettajaa, joka hallitsee 4-5-vuotiaiden lasten pedagogiikan. Työparinasi toimii varhaiskasvatuksen opettaja ja ryhmässä on 14 lasta.Päiväkoti Lauttasaaressa on mahtavat sisätilat liikuntasaleineen ja työpajoineen. Luonto on helposti saavutettavissa metsien ja rantojen kautta ja...