Erityisluokanopettaja, vaativan tuen erityisluokka, Latokartanon peruskoulu
3 days ago
Haemme erityisluokanopettajaa vaativan tuen erityisluokkaan.
Oppilaat ohjautuvat luokkaan kaupunkitasoisesti. Luokassa opiskelee 8 oppilasta, joilla yleensä on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella. Opetussuunnitelman osalta luokassa voidaan opiskella yleisen tai rajattujen oppimäärien mukaan. Luokassa voi olla yksittäisiä oppilaita, joiden opetus toteutetaan toiminta-alueittain järjestetyn opetussuunnitelman mukaisesti. Oppilaat tarvitsevat erityisluokanopettajan antamaa opetusta kokoaikaisesti.
Latokartanon peruskoulu on luonnon keskellä Helsingin Viikissä sijaitseva iso yhtenäinen peruskoulu. Oppilaita Latokartanossa on noin 800 ja henkilökuntaa noin 80. Toimimme kolmessa rakennuksessa, jotka ovat lähekkäin toisiaan. Koulumme on Unesco-yhteistyökoulu ja Vihreä lippu -koulu. Yhdessä tekeminen ja laadukas oppimisen tukeminen ovat meille tärkeitä asioita.
Helsingin kaupunki palkitsee uudet vakinaiset erityisluokanopettajat 2000 € kannustuspalkkiolla Palkkio maksetaan erityisluokanopettajalle, joka ei ole aikaisemmin työskennellyt vakituisena erityisluokanopettajana Helsingin kaupungilla tai edellisestä palvelussuhteesta on kulunut vähintään 2 vuotta. Ensimmäinen 1000 € maksetaan heti palvelussuhteen alkaessa ja loput 1000 €, kun vakinaista palvelussuhdetta on kulunut 1 vuosi samassa koulussa.
Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on myös monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin.
Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa
Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa ….
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä
Odotamme hakemustasi
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
Hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan sopiva virkaan, mikäli tulee valituksi.
Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Luemme eduksi työkokemuksen yhtenäisessä peruskoulussa.
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Latokartanon peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Agronominkatu Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme erityisluokanopettajaa vaativan tuen erityisluokkaan.Oppilaat ohjautuvat luokkaan kaupunkitasoisesti. Luokassa opiskelee 8 oppilasta,...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme erityisluokanopettajia lähikoulun erityisluokkiin Latokartanon peruskouluun.Oppilaat ohjautuvat luokkaan koulun oppilaaksiottoalueelta. Oppilaat opiskelevat 10 oppilaan ryhmässä koulun yleisen opetussuunnitelman mukaisesti tai tarvittaessa rajatuin oppimäärin. Oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarve on laaja-alaista ja pitkäkestoista....
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Latokartanon peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Agronominkatu Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme erityisluokanopettajia lähikoulun erityisluokkiin Latokartanon peruskouluun.Oppilaat ohjautuvat luokkaan koulun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme Puistopolun peruskouluun erityisluokanopettajaa vakinaiseen virkasuhteeseen alkaen vaativan tuen erityisluokkaan. Puistopolun peruskoulu tarjoaa vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön sekä lähikollegoiden tarjoama tuki.Oppilaat ohjautuvat luokkaan kaupunkitasoisesti. Luokassa opiskelee 8 oppilasta, joilla yleensä on...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistopolun peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Pohjavedenkatu Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme Puistopolun peruskouluun erityisluokanopettajaa vakinaiseen virkasuhteeseen alkaen vaativan tuen erityisluokkaan. Puistopolun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme erityisluokanopettajia vakituiseen virkasuhteeseen alkaen Puistopolun peruskouluun vaativan tuen erityisluokkiin. Puistopolun peruskoulu tarjoaa vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön sekä lähikollegoiden tarjoama tuki. Toivomme hakijalta hyviä ryhmänhallintataitoja sekä vastuullista otetta kasvatus- ja...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistopolun peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Punakiventie Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme erityisluokanopettajia vakituiseen virkasuhteeseen alkaen Puistopolun peruskouluun vaativan tuen erityisluokkiin. Puistopolun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kannelmäen peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Kanneltie Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme Kannelmäen peruskouluun erityisluokanopettajaa vaativan tuen erityisluokkaan. Mikäli sinulta löytyy osaamista oppilaan kasvun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme Kannelmäen peruskouluun erityisluokanopettajaa vaativan tuen erityisluokkaan. Mikäli sinulta löytyy osaamista oppilaan kasvun tukemiseen, saatat hyvinkin olla etsimämme osaaja. Katso Instagramista kannelmaen_peruskoulu, mitä kiinnostavaa meillä tapahtuuOppilaat ohjautuvat luokkaan kaupunkitasoisesti. Luokassa opiskelee 8 oppilasta, joilla...
-
Erityisopettaja, Latokartanon peruskoulu
3 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme erityisopettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen Latokartanon peruskouluun alkaen. Pääset mukaan innostuneeseen, koulua kehittävään ja ammattitaitoiseen joukkoon. Mikäli sinulta löytyy intoa ja osaamista yhteisopettajuuteen, opetuksen kehittämiseen ja oppilaan kasvun tukemiseen, saatat olla etsimämme osaaja.Latokartanon peruskoulu on...