AI Engineer

2 days ago


Helsinki, Uusimaa, Finland Mehiläinen Full time

Mehiläinen on yksi Suomen johtavista terveydenhuoltoalan yrityksistä. Suhtaudumme ennakkoluulottomasti toimintamme kehittämiseen ja viemme rohkeasti ideat toteutukseen saakka, jo 116 vuoden ajan. Kasvutarinamme perustana ovat moderni teknologia ja rautaiset asiantuntijat, jotka eivät ainoastaan mahdollista kasvuamme, vaan tekevät meistä alan edelläkävijän. Haluamme olla edelläkävijä digitaalisissa ratkaisuissa esimerkiksi kehittämällä hoidon laatua ja vaikuttavuutta datan avulla sekä kehittämällä työkaluja ennakoivaa hoitoa varten.

Jokainen mehiläisistä tekee tärkeää ja merkityksellistä työtä omassa roolissaan ja jokaisella on mahdollisuus osallistua, ideoida ja luoda uutta.

AI ENGINEER

Data Science ja AI -tiimi toimii liiketoiminnan ytimessä ja heidän vastuullaan on kehittää Mehiläisen ammattilaisille ja asiakkaille digitaalisia ratkaisuja datan, analytiikan ja tekoälyn avulla. Heidän tehtävänään on rakentaa malleja ja sovelluksia, joissa tekoälyn ja koneoppimisen hyödyntäminen tehostaa ja helpottaa palvelujamme ja toimintaamme.

Data Science- ja AI - tiimi on merkittävässä roolissa kehittämässä edistyksellisiä ratkaisuja, jotka helpottavat konkreettisesti lääkäreiden ja hoitajien työtä, vapauttaen heidän aikaansa varsinaiseen hoitotyöhön. Data Science- ja AI -tiimi koostuu lahjakkaista asiantuntijoista, kuten datatieteilijöistä ja tekoälyinsinööreistä.

Tekoälyinsinöörinä työskentelet osana tiimiä ja pääset suunnittelemaan ja kehittämään laajamittaisia ominaisuuksia monialaisessa tiimissä. Roolissasi korostuu yksi tekoälykehityksen keskeisimmistä haasteista: kuinka ylläpidämme laatua ja nopeutta, kun järjestelmän ydin on jatkuvasti muuttuva ja epädeterministinen kielimalli. Tulet kantamaan merkittävää vastuuta ratkaisujemme testattavuudesta ja rakentamaan testiautomaatiota, joka mahdollistaa tiimille nopean ja luotettavan kehityssyklin.

Vaaditut osaamiset:

  • Vähintään 3 vuoden kokemusta ohjelmistokehityksestä tuotantotason verkkosovellusten ja integraatioiden parissa. Myös harrastus- tai henkilökohtaiset projektit katsotaan eduksi.
  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
  • Vahvoja viestintätaitoja ja kykyä ottaa vastuuta.
  • Kiinnostusta pysyä ajan tasalla tekoälyn ja tietotekniikan viimeisimmistä läpimurroista.
  • Halu kehittyä ammatillisesti yhdessä tiimin kanssa ja löytää tapoja parantaa työmenetelmiä, erityisesti modernin tekoälykehityksen laadunvarmistuksen ja testauksen automaation kautta.
  • Käytännössä todistettua osaamista seuraavista teknologioista:
  • Rajapinnat: FastAPI (Python, Pydantic), (moderni JS, io-ts), OAuth 2.0
  • CI/CD: Gitlab, Git (edistynyt osaaminen eduksi), Monorepo
  • Tekoäly: Suuret kielimallit (Large Language Models) ja näiden APIt.
  • UI & UX: NextJS (React & TypeScript), Robot Framework
  • Tietokannat: PostgreSQL, Redis, Vector Embedding -periaatteet
  • Infrastruktuuri: Google Cloud Platform
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Miksi liittyä osaksi Mehiläistä?

Mehiläisen tarina ei ole tarina yrityksestä, vaan ihmisistä ja asenteesta.

Olemme kaikki sitoutuneet arvojemme mukaiseen toimintaan ja uskomme, että paras lopputulos syntyy, kun annamme asiantuntijoillemme vapautta, vastuuta, yhteisöllisyyttä ja kehittymismahdollisuuksia. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita, oikeat työkalut, resurssit ja mahdollisuudet kehittyä ja menestyä.

Lisäksi tarjoamme erilaisia houkuttelevia etuja, jotka tekevät työskentelystä miellyttävää ja joustavaa. Voit vapaasti valita työvälineesi ja erilaisia aktiviteetteja työn vastapainoksi on tarjolla päivittäin. Saat myös vapauden valita mistä työskentelet, mikä tukee henkilökohtaista elämänhallintaa.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta mennessä. Huomioithan, että käymme hakemuksia läpi ja kutsumme jatkoon valitut haastatteluun jo hakuajan aikana.



  • Helsinki, Uusimaa, Finland Tenth Revolution Group Full time

    Key ResponsibilitiesDesign, build, and optimize LLM-based applications with a focus on RAG pipelinesDevelop and integrate retrieval systems (vector databases, embeddings, search engines) with generative modelsFine-tune and evaluate large language models for specific business use casesCollaborate with data scientists, ML engineers, and product teams to...

  • AI Engineer,

    2 days ago


    Helsinki, Uusimaa, Finland Mehiläinen Full time

    Mehiläinen on yksi Suomen johtavista terveydenhuoltoalan yrityksistä. Suhtaudumme ennakkoluulottomasti toimintamme kehittämiseen ja viemme rohkeasti ideat toteutukseen saakka, jo 116 vuoden ajan. Kasvutarinamme perustana ovat moderni teknologia ja rautaiset asiantuntijat, jotka eivät ainoastaan mahdollista kasvuamme, vaan tekevät meistä alan...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Smartly Full time

    We are seeking a Sr. Engineering Manager to join our 200+ product development organization and lead our AI Foundations team. This team focuses on solving complex machine learning problems and developing proprietary models for a range of AdTech use cases across our product suite.As part of the AI Platform organization, you will lead a multidisciplinary team...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Visma Finland Full time €2,600 - €2,800

    Hei tuleva AI Engineer TraineeEtsimme aktiivista ja innostunutta AI Engineer Traineeta tuotekehitystiimiimme kesäksi 2026 Jos innostut tekoälypohjaisista ratkaisuista ja huippumodernien työkalujen käytöstä koodin kirjoittamisessa, tämä on sinun paikkasi.Mitä tulet tekemään kesän aikana?AI Engineer Traineena työskentelet oikeiden tuotteiden...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Visma Finland Full time

    Hei tuleva AI Engineer TraineeEtsimme aktiivista ja innostunutta AI Engineer Traineeta tuotekehitystiimiimme kesäksi 2026 Jos innostut tekoälypohjaisista ratkaisuista ja huippumodernien työkalujen käytöstä koodin kirjoittamisessa, tämä on sinun paikkasi.Mitä tulet tekemään kesän aikana?AI Engineer Traineena työskentelet oikeiden tuotteiden...

  • Senior/Lead AI

    2 weeks ago


    Helsinki, Uusimaa, Finland F-Secure Full time

    Application Deadline: Feb. 4, 2026 HelsinkiHybridMonthly salary: €5,500 - €8,000Job DescriptionFor over 35 years, F-Secure has led the cybersecurity industry with our 200+ service provider partners. As the home of scam protection, we're reimagining how we protect people from modern threats through cutting-edge scam detection and solutions that are...

  • Senior AI Engineer

    2 weeks ago


    Helsinki, Uusimaa, Finland Tether Operations Limited Full time

    Job description Join Tether and Shape the Future of Digital FinanceAt Tether, we're not just building products, we're pioneering a global financial revolution. Our cutting-edge solutions empower businesses—from exchanges and wallets to payment processors and ATMs—to seamlessly integrate reserve-backed tokens across blockchains. By harnessing the power...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland WithSecure Full time

    Application Deadline: Jan. 31, 2026 HelsinkiJob DescriptionAt WithSecure, we protect businesses all over the world. Our SaaS solutions safeguard against modern cyber threats, and our innovative Co-security approach reflects our belief that true protection requires collaboration and shared expertise. No one can solve every cyber security problem alone. Our...

  • Data Engineer

    2 days ago


    Helsinki, Uusimaa, Finland S-ryhmä Full time

    Hakuaika päättyy Julkaisupäivä TyösuhdetyyppiVakituinenTyöaikatyyppiKokoaikainenHELSINKIEtsimme Data Engineeriä vahvistamaan Corporate Functions -alueen tiimiämme. Tässä tehtävässä pääset kehittämään SOK:n keskeisiä tietovarastoja jaAI-kyvykkyyksiä, joissa data ja prosessit kohtaavat. Teet työtä monipuolisten tietokokonaisuuksien...

  • Tech Lead

    3 days ago


    Helsinki, Uusimaa, Finland Nordea Bank Full time

    Job ID: 31720Welcome to Core Technology, where we pride ourselves on engineering solutions and platforms with a direct impact to Nordea´s 2030 strategy goals to modernize our data technology state and accelerate AI across the organization.We are looking for a Tech Lead responsible for our AI & Cloud Platform in our Data-AI-Integration team. You will join a...