Koulunkäynninohjaaja, Puistopolun peruskoulu
3 days ago
Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Puistopolun peruskouluun ajalle sinua, joka olet motivoitunut tekemään koulunkäynninohjaajan tehtäviä.
Kiinnostaako sinua työskentely vaativan tuen erityisluokassa? Tuettu erityisluokka on tarkoitettu psyykkisesti oirehtiville oppilaille, jotka tarvitsevat erityisen paljon tukea opiskeluunsa ja saavat psykiatrista hoitoa. Luokassa työskentelee sinun kanssasi erityisluokanopettaja sekä erityisopettaja. Oppilaita on kahdeksan ja he ovat luokka-asteilla 2-5.
Koulunkäynninohjaajana työskentelysi tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Arvostamme halua kohdata haastavassa kehitysvaiheessa olevia oppilaita ja etsiä keinoja oppilaan kasvun vahvistamiseksi yhdessä opettajien ja huoltajien kanssa. Luemme eduksi mahdollisen Mapa-koulutuksen tai muun vastaavan koulutuksen.
Työpäivät ovat vaihtelevia ja sisältävät mm. oppilaiden ohjaamista sekä oppitunneilla että välitunneilla. Työhösi kuuluu myös taksien vastaanottoa, koska oppilaat tulevat meille muualtakin kuin lähikoulun alueelta ja työskentelyä kehitysvammaisten lasten loma-ajantoiminnassa sekä talvi- että kesälomalla.
Puistopolku on yhtenäinen peruskoulu Vuosaaren merellisissä maisemissa. Koulussa on yli 800 oppilasta ja noin 100 henkilökunnan jäsentä. Toimimme kahdessa toimipisteessä. Puistopolun peruskoulussa on painotettua opetusta urheilussa (Olympiakomitean urheiluluokka), liikunnassa ja taideilmaisussa. Meillä on henkilökunnalle säännöllistä tyhy-toimintaa. Tarjoamme sinulle haasteita, mukavan ja innovatiivisen työympäristön sekä työyhteisön, jossa toimimme yhdessä ja yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Kulkuyhteydet Puistopolulle ovat erinomaiset läheisen metroaseman ansiosta. Seuraa kouluamme Instagramissa @puistopolunperuskoulu.
Työaikasi koulunkäynninohjaajana on 30h /vko.
Tasopalkka 1883,32 €, kun työaika on 30h/vko. Lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset lisät. Tasopalkka voi muuttua osaamisen ja vastuutason mukaisesti.
Koulunkäynninohjaajan kokonaistuntimäärä voidaan tarkistaa lukuvuosi kerrallaan koulun resurssin puitteissa koulun toiminta-ajaksi.
Vuosilomat ajoitetaan pääsääntöisesti koulujen loma-ajoille. Koulujen loma-aikoina koulunkäynninohjaajat ja erityiskoulunkäynninohjaajat voivat myös työskennellä kehitysvammaisten ja autististen lasten keskitetyssä lomatoiminnassa. Loma-aikoina toimipaikka voi olla joku muu Helsingin kaupungin koulu.
Mitä Helsingin kaupunki tarjoaa sinulle?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Lisäksi tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Luemme eduksi mahdollisen Mapa- tai muun vastaavan koulutuksen.
-
Koulunkäynninohjaaja, Puistopolun peruskoulu
3 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetMääräaikainen työsuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistopolun peruskouluHaku päättyy :00Palkka 2401,28 €/kk, kun työaika on 38,25h/vkoPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Punakiventie Ammattiala Kasvatuksen ja koulutuksen muut tehtävätTyöavain KASKO Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Puistopolun peruskouluun...
-
Luokanopettaja, Puistopolun peruskoulu
3 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme Puistopolun peruskouluun luokanopettajaa ns. rerussiopettajaksi ajalle Tehtävä sisältää myös S2-opetusta vuosiluokilla 3-6. Puistopolun peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu keskellä merellistä Vuosaarta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Puistopolun peruskoulussa on painotusopetusta. Tehtävä sijoittuu Alapuiston toimipisteeseen, jossa on...
-
Luokanopettaja, Puistopolun peruskoulu
3 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetMääräaikainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistopolun peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Punakiventie Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme Puistopolun peruskouluun luokanopettajaa ns. rerussiopettajaksi ajalle Tehtävä sisältää myös S2-opetusta vuosiluokilla 3-6....
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistopolun peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Punakiventie Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme Puistopolun peruskouluun erityisluokanopettajaa vakituiseen virkasuhteeseen alkaen. Erityisluokanopettajan tehtävä sijoittuu...
-
Erityisopettaja, Puistopolun peruskoulu
3 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme Puistopolun peruskoulun Yläpuistoon vakituiseen virkasuhteeseen alkaen erityisopettajaa. Erityisopettaja työskentelee yläkoulun tiimissä, jossa pääset mukaan suunnittelemaan erityisopetuksen järjestämisen tapoja. Puistopolun peruskoulu tarjoaa vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön sekä lähikollegoiden tarjoama...
-
Erityisopettaja, Puistopolun peruskoulu
3 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistopolun peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Pohjavedenkatu Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme Puistopolun peruskoulun Yläpuistoon vakituiseen virkasuhteeseen alkaen erityisopettajaa. Erityisopettaja työskentelee yläkoulun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeOppilaanohjaajan tehtäviin kuuluu henkilökohtaista ohjausta, opetusta, pienryhmäohjausta, oppilashuoltoryhmätyöskentelyä, tiedotus- ja yhteydenpitotehtäviä sekä oman ammattitaidon ylläpitoa ja kehittämistä. Haemme Puistopolun peruskouluun oppilaanohjaauksen lehtoria vakituiseen virkaan alkaen. Tehtävä sijoittuu vuosiluokille 7-9.Puistopolun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme Puistopolun peruskouluun vakinaiseen virkasuhteeseen alkaen erityisluokanopettajaa lähikoulun erityisluokan opetukseen. Tehtävä sijoittuu vuosiluokille 7-9. Puistopolun peruskoulu tarjoaa vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön sekä lähikollegoiden tarjoama tuki.Oppilaat ohjautuvat luokkaan koulun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full timeTunnisteetVakinainen virkasuhdeKasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puistopolun peruskouluHaku päättyy :00Palkka OVTESPalvelussuhde Julkaistu :00Osoite Punakiventie Ammattiala Perusopetuksen opettajatTyöavain KASKO Haemme Puistopolun peruskouluun alakoulun erityisluokanopettajaa vakinaiseen virkasuhteeseen alkaen lähikoulun erityisluokkaan. Puistopolun...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki Full timeHaemme Puistopolun peruskouluun päätoimista tuntiopettajaa matematiikan ja kemian vakituiseen tehtävään alkaen. Tehtävässä pääset osaksi matemaattis-luonnontieteellistä tiimiä, jossa teette yhteistyötä matematiikan, fysiikan ja kemian opettajien kesken.Tehtävä sijoittuu vuosiluokille 7-9. Puistopolun peruskoulu tarjoaa vapauden kehittää...