Mediakasvatuksen ja viestinnän asiantuntija

4 weeks ago


Helsinki, Uusimaa, Finland maailma Full time
Haemme mediakasvatuksen ja viestinnän asiantuntijaa

Kiinnostuitko nuorten parissa toimivien ammattilaisten kouluttamisesta ja nuorten mediataitojen kehittämisestä? Haluatko päästä ajankohtaisten ja merkityksellisten mediakasvatusten asioiden ja ilmiöiden äärelle? Sinulla on näkemyksiä nuorten mediakasvatuksesta ja innostut uuden kehittämisestä?

Mediakasvatusseura on mediakasvatuksen ja nuorisoalan asiantuntijajärjestö, jonka tehtävänä on edistää ja kehittää mediakasvatusta Suomessa. Olemme tehneet uraauurtavaa mediakasvatustyötä jo kohta 20 vuotta. Tuotamme koulutuksia, materiaaleja, erilaisia tilaisuuksia sekä tuomme esiin mediakasvatukseen liittyvää tietoa ja hyviä käytäntöjä. Teemme myös vaikuttamistyötä ja yhteistyötä monien eri toimijoiden ja tahojen kanssa.

Pitkäaikaisen asiantuntijamme siirtyessä uusiin tehtäviin, etsimme innostunutta ja osaavaa mediakasvatuksen ja viestinnän asiantuntijaa alustavasti määräaikaiseen kokopäiväiseen työsuhteeseen.

Tärkeimpinä tehtävinäsi on kehittää ja toteuttaa Mediakasvatusseuran koulutuksia, oppimisympäristöjä, materiaaleja ja muita tilaisuuksia. Toiminnan ja sisältöjen ideoinnissa ja kehittämisessä teet tiivistä yhteistyötä Mediakasvatusseuran muiden asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi vastaat Mediakasvatusseuran viestinnästä (verkkosivut, some-kanavat, uutiskirje) sen kehittämisestä ja vaikuttavuuden arvioinnista. Tuet myös järjestön toiminnanjohtajaa mm. toiminnan raportoinnissa ja vaikuttamistyössä sekä osallistut erilaisiin verkostoihin.

Etsimme henkilöä, jolla on:
  • Tehtävään soveltuva korkeakoulutus. Työkokemusta koulutussuunnittelusta ja kouluttamisesta sekä verkko-oppimisesta. Arvostamme pedagogista pätevyyttä.
  • Tuntemusta ja kokemusta mediakasvatukseen liittyvistä kysymyksistä ja mediataitojen vahvistamiseen liittyvästä työstä.
  • Kokemusta tai osaamista nuorten mediamaailmasta
  • Sujuvat viestintä-, organisointi- ja vuorovaikutustaidot
  • Vahva suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito sekä hyvä englannin kielen taito
  • Monikanavaisen sisällöntuotannon ja monipuolisen viestinnän sekä analytiikan osaamista (mm. Google Analytics, WordPress, Adoben ohjelmat/ Canva) ja näkemystä viestinnän kehittämisestä
  • Valmiudet tarttua työhön innokkaalla, vastuuntuntoisella ja kehittävällä otteella.
Lisäksi arvostamme:
  • Kokemusta järjestö- ja vaikuttamisviestinnästä
  • Esiintymiskokemusta
  • Kokemusta tapahtumatuotannosta ja markkinoinnista
  • Eri rahoituskanavien tuntemista
  • Vaikuttavuuden arvioinnin osaamista
  • Verkostoja nuorisotyön kentällä
Miksi Mediakasvatusseura?

Tarjoamme sinulle pienen, mutta mukavan työyhteisön, aitiopaikan mediakasvatuskentällä sekä mielenkiintoisen ja monipuolisen työn ajankohtaisten mediakasvatusteemojen parissa. Työssä pääset käyttämään monipuolisesti luovuuttasi sekä kehittämään omaa osaamistasi. Viihtyisä toimistomme sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, mutta teemme työtä hybridimuotoisesti. Työ vaatii jonkin verran matkustamista. Tarjoamme joustavat työajat, sekä lounas- että liikunta-ja kulttuuriedun.

Työ alkaa mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä. Työ on 100% määräaikainen työsuhde syyskuun 2025 loppuun, mutta rahoitustilanne huomioiden, jatkosopimus on mahdollinen. Palkka määräytyy osaamisesi ja kokemuksesi mukaan 2 900–3 200€ välillä. Esitäthän palkkatoiveesi hakemuksessasi. Toivomme tehtävään hakijoita eri taustoista ja sukupuolista.

Lisätietoja tehtävästä antaa puhelimitse arki-aamupäivisin kello 9–10 Mediakasvatusseuran toiminnanjohtaja Christa Prusskij puh

Haku on auki saakka, mutta käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, CV sekä näytteitä osaamisestasi sähköpostitse osoitteeseen .



  • Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin seurakuntayhtymä Full time

    TyötehtävätTehtävissäsi pääset viestiä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan toiminnasta ja kuvatuimmista kirkoista. Viestinnän asiantuntijana pääset yhdessä viestinnän tiimin kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan seurakunnan ulkoista ja sisäistä viestintää.Tehtävien kuvausMonikanavaista sisällöntuotantoa verkkosivuille ja sosiaaliseen...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Lastensuojelun Keskusliitto Full time

    Haemme viestinnän asiantuntijaaLastensuojelun Keskusliiton viestintätiimi etsii uutta jäsentä. Meillä on mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä lapsen oikeuksien puolesta upeassa ja ammattitaitoisessa tiimissä.Työn kuvausMe etsimme innostunutta ja intohimoinen viestinnän moniosaajaa, joka osaa somehommat kuin diginatiivi. Sinun tulee olla...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Liikenne- ja viestintävirasto Traficom Full time

    TyötehtävätHaluatko olla rakentamassa maailman toimivinta ja turvallisinta digitaalista yhteiskuntaa ja vaikuttamassa meidän kaikkien käyttämien digitaalisten palvelujen turvallisuuteen ja luotettavuuteen?Haemme vakituista lakimiestä Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskukseen organisaatiouudistuksen yhteydessä perustettavaan...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Liikenne- ja viestintävirasto Traficom Full time

    TyötehtävätHaluatko olla rakentamassa maailman toimivinta ja turvallisinta digitaalista yhteiskuntaa ja vaikuttamassa meidän kaikkien käyttämien digitaalisten palvelujen turvallisuuteen ja luotettavuuteen?Haemme vakituista lakimiestä Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskukseen organisaatiouudistuksen yhteydessä perustettavaan...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland HR Satama Finland Oy Full time

    Taloushallinnon AsiantuntijaMe etsimme taloushallinnon asiantuntijaa, joka osaa tarjota asiakkaillemme laadukkaita palveluita. Tehtävässäsi vastaat asiakkuuksien käynnistämisestä ja yhteistyön aloituksen sujuvuudesta.Tiimisi vastuulle tulevat keskisuuret yritykset, joiden kirjanpidon palveluiden siirto ja sujuva palvelunaloitus ovat sinun ja alaistesi...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Patentti- ja rekisterihallitus Full time

    Haemme Johtavaa Asiakaspalvelujen ja Viestinnän JohtajaaPatentti- ja rekisterihallitus (PRH) etsii kokenutta ja kehittämismyönteistä johtajaa, joka voi johtaa asiakaspalvelujen ja viestinnän tulosalueen menestykseen.Työn kuvausTehtävässä teet laajaa, moniammatillista yhteistyötä sekä viraston sisällä että ulkopuolisten sidosryhmien kanssa....


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Suomen Punainen Risti Full time

    Tehtävän kuvausSuomen Punainen Risti etsii markkinointi- ja viestintäpalvelupäällikköä, joka vastaa järjestön vapaaehtoisuuteen ja järjestötoimintaan liittyvästä markkinoinnista ja viestinnän palveluiden kehittämisestä.Tehtävän tavoitteetKehtävänä on kehittää ja toteuttaa järjestön markkinointia yhteistyössä asiantuntijoiden ja...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Suomen Punainen Risti Full time

    Tehtävän kuvausSuomen Punainen Risti etsii markkinointi- ja viestintäpalvelupäällikköä, joka vastaa järjestön vapaaehtoisuuteen ja järjestötoimintaan liittyvästä markkinoinnista ja viestinnän palveluiden kehittämisestä.Tehtävän vastuualueetJärjestön markkinoinnin kehittäminen, suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä järjestön...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland maailma Full time

    Haemme markkinointi- ja viestintäpalvelupäällikköäPunainen Risti etsii uutta tiimiin liittymään markkinointi- ja viestintäpalvelupäällikköä. Tehtävässä sinä vastaat järjestön markkinoinnista ja viestinnän palveluiden kehittämisestä. Olet esihenkilönä kuudelle viestinnän ammattilaiselle ja huolehdit siitä, että järjestön viestintä...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Full time

    TyötehtävätTyössäsi kehität ja toteutat innovatiivisia viestintä- ja markkinointiratkaisuja Suomen Punaisen Ristin tarpeisiin. Vastaat vapaaehtoisuuteen ja järjestötoimintaan liittyvästä markkinoinnista ja viestinnän palveluiden kehittämisestä. Yhdessä yksikössäsi työskentelevän AD:n kanssa huolehdit siitä, että järjestön viestintä...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Punainen Risti, keskustoimisto Full time

    Tehtävän kuvausPunainen Risti etsii markkinointi- ja viestintäpalvelupäällikköä, joka kehittää ja toteuttaa järjestön markkinointia ja viestintää. Tehtävässä vastaat esihenkilönä kuudelle viestinnän ammattilaiselle ja huolehdit siitä, että järjestön viestintä noudattaa yhteistä brändiä.Työssäsi kehittäisit ja toteuttaisit...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Full time

    Tehtävän kuvausTehtävän kuvausMe etsimme kokenutta ja innostunutta johtajaa, joka on valmis kehittämään ja johtamaan asiakaspalvelun ja viestinnän toimintaa.Tehtävänäsi on johtaa noin 50 hengen asiantuntijaorganisaatiota, joka vastaa PRH:n asiakaspalvelun, viestinnän, markkinoinnin ja käännöspalvelujen organisoinnista ja kehittämisestä....


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Fingrid Oyj Full time

    Käyttövaltuushallinnan asiantuntijaHaemme osaavaa käyttövaltuushallinnan asiantuntijaaFingrid Oyj on Suomen johtava sähköverkon omistaja ja käyttövaltuushallinnan asiantuntija. Meillä on tarve osaavalle käyttövaltuushallinnan asiantuntijalle, joka osaa kehittää ja toteuttaa käyttövaltuushallinnan ratkaisuja liiketoiminnan tarpeiden...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Full time

    Tehtävän kuvausHaemme nyt vakituiseen työsuhteeseen viestintä- ja markkinointiasiantuntijaa, joka osaa edistää kolmea strategista painopistettämme: ulkoilukampanjoita ja -tapahtumia, jäsenhankintaa sekä ohjaajatoimintaa.PäätehtävätViimeistelevät ja kehittävät Suomen Ladun brändiä ja markkinointia strategisesti kehittämällä ja...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Poolia Suomi Oy Full time

    Talouspäällikkönä tehtävätTalouspäällikkönä sinun vastuu on taloushallinnon kehittäminen ja johtaminen Lääkevahinkovakuutuksen toiminnassa. Sinun tehtävänä on kehittää ja toteuttaa taloushallinnon strategiaa, johtaa taloushallinnon toimintaa ja varmistaa taloushallinnon toiminnan laadun.Talouspäällikkön tehtävätSijoitustoiminnan...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Full time

    Tulevaisuustalon innovaatiotoiminnan asiantuntijaSaint-Gobain Rakennustuotteet Oy etsii innovaatiotoiminnan asiantuntijaa ja kehittäjää, joka osaa tuottaa merkittäviä yhteiskunnallisia innovaatioita ja vahvistaa Suomen innovaatiokykyä.Tehtävässäsin olet mukana kehittämässä ja toteuttamassa innovaatioita, jotka edistävät Suomen hyvinvointia ja...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus Full time

    TyötehtävätTehtävänäsi on kehittää ja tuottaa tietojärjestelmiä ja palveluita ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle. Työssäsi on keskeinen rooli DIHA-yksikön palvelutuotantoryhmän toiminnassa.Tehtävien kuvausTehtävän kuvaus:Palvelutuotantoryhmän toimittaja- ja sopimushallintaToimialariippumattomien...

  • Hankinta-asiantuntija

    4 weeks ago


    Helsinki, Uusimaa, Finland Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Full time

    Hankinta-asiantuntijan tehtäväFinnvera Oyj on rahoittajana ratkaiseva puuttuva osapuoli: luomme alkuja, kasvua ja kansainvälisiä menestystarinoita, joita ei muuten syntyisi. Rahoittajakumppanina mahdollistamme suomalaisia yritysunelmia ja kasvua.Haluamme löytää innostunut ja asiantunteva hankinta-asiantuntija, joka osaa tukea organisaatiota...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland maailma Full time

    Ohjelma-asiantuntijan tehtäväTervetuloa liittymään World Visionin kehitysyhteistyön ohjelmatiimiin ohjelma-asiantuntijana. Tehtävässäsi suunnittelet, seuraat, raportoit ja arvioit järjestön kehitysyhteistyöohjelmaan kuuluvia hankkeita yhteistyössä kumppanien kanssa.VastuutOhjelma-asiantuntijana suunnittelet ja seuraat kehitysyhteistyöohjelmaa...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Course Full time

    Tehtävän kuvaus:Tehtävän kuvaus: Olet osa L'Oréalin tiimiä, joka etsii uusia Beauty Advisor -työntekijöitä joulusesongille. Tehtävässä sinun tulee esittää ja myydä L'Oréalin tuoksuja määrätyissä myyntipisteissä. Sinun tulee olla brändien asiantuntija ja lähettiläs, ja sinun tulee kunnioittaa merkin arvoja ja osoittaa intohimoa...