
hankeasiantuntija
4 days ago
Hankeasiantuntija työskentelee hankkeessa, jonka tavoitteena on kiusaamista kokeneiden alakoululaisten (7-12-vuotiaat) lasten vanhempien tukeminen tilanteessa, jossa kiusaamisen kierrettä ei ole saatu katkaistua eivätkä vanhemmat ole saaneet riittävästi tukea.
Hankkeessa kehitetään valtakunnallista vanhempien ohjattua vertaisryhmätoimintaa. Tavoitteena on vahvistaa vanhemman jaksamista, valmiuksia tukea lastaan sekä tehdä yhteistyötä vanhempainyhdistyksen ja koulun kanssa kiusaamistilanteissa. Hankkeessa pilotoidaan myös asiantuntijan pitämää puhelinpalvelua kaikille kiusaamisen kanssa tekemisissä olevien lasten vanhemmille.
Toivomme asiantuntijalta:
- aitoa halua olla mukana kehittämässä ja tukemassa tämän päivän ja tulevaisuuden vanhemmuutta sekä kiusaamista ehkäisevää työtä
- vahvaa kokemusta ja osaamista kiusaamisen ehkäisemisestä ja siihen puuttumisesta
- ryhmänohjaustaitoja sekä kokemusta kohtaavasta työstä haastavissa elämäntilanteissa
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja työkokemusta, järjestökentän tuntemus ja verkostot katsotaan eduksi
- erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
- kirjallisia valmiuksia ja tutkimusmenetelmien tuntemusta
- itsensä johtamisen taitoja, tutkivaa työotetta sekä osaamista toiminnan tuloksellisuuden kehittämiseen ja vaikutusten seurantaan ja arviointiin
Asiantuntijan pääasialliset tehtävät:
- hankkeen päätoteutus: koulutusten ja sisältöjen suunnittelu ja toteutus
- vanhempien kohtaamistyö ja asiantuntija-apu
- kouluttajana toimiminen, sisällön tuottaminen ja esitteleminen
- tutkiva työ, aineiston ja datan kerääminen ja analysointi
- hankkeen raportointi ja talous yhdessä hankesuunnittelijan kanssa
Jätä hakemus: https://vanhempainliitto.fi/2025/03/04/suomen-vanhempainliitto-rekrytoi-...
Yhteystiedot: Hankeasiantuntijan tehtävä on määräaikainen ja kokoaikainen, ja se täytetään huhtikuusta 2025 alkaen tai sopimuksen mukaan ensin vuoden 2025 loppuun saakka (hankkeen kesto kolme vuotta, sopimus tehdään vuodeksi kerrallaan).
Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 23.3.2025 osoitteeseen saija.ohtonen-jones@vanhempainliitto.fi.
Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään hankeasiantuntija.
Haastattelut toteutetaan heti hakuajan päätyttyä.
Työpaikan osoite: Mariankatu 28 B 5, 00170 Helsinki
Palkkaus: Asiantuntijan palkka kuukaudessa sijoittuu 3 700-4 000 euron välille
Työ alkaa: Työskentely alkaa mahdollisimman pian
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Määräaikainen
Hakuaika päättyy: 23.03.2025 21:55
Ilmoitus jätetty: 04.03.2025 12:14
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: b02c56f4-c4c6-4705-a61f-80492aa7c8b8
#J-18808-Ljbffr