
Kirjanpitäjä
3 days ago
Tunnetko jo IPAn? IP-Agency Finland Oy on johtava kuluttajille suunnattujen urheilu- ja vapaa-ajantuotteiden verkkokauppa ja bränditalo. Suunnittelemme, valmistutamme ja markkinoimme tuotteemme ideasta valmiiksi tuotteeksi, ja myymme niitä omien verkkokauppojemme, ulkoisten markkinapaikkojen sekä suurten jälleenmyyntiketjujen kautta. Verkkokauppamme houkuttelevat kuukausittain noin 900 000 kävijää, ja vuonna 2023 liikevaihtomme oli noin 30 miljoonaa euroa.
Me IPAlla uskomme siihen, että vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä hyvien tulosten kanssa. Avoimen työpaikkakulttuurimme avainsanoja ovat rohkeus, luovuus, selkeät tavoitteet ja lupa olla oma itsensä. Tule mukaan ja jätä oma kädenjälkesi kansainväliseen, kasvavaan verkkokauppaan - osana ammattilaisten huippuporukkaa
Mitä tulisit meillä tekemään?
Controllerina tuet taloustiimin toimintaa monipuolisessa ja vastuullisessa roolissa. Tehtäviisi kuuluu päivittäisestä kirjanpidosta vastaaminen, veroilmoitukset ja tilinpäätöksen (FAS) sekä toimintakertomuksen laadinta. Lisäksi kehität kirjanpidon automatisointia ja käytät työssäsi sekä Odoota että Netvisoria. Kirjanpidollisten vastuiden lisäksi pääset osallistumaan sisäisen laskennan tehtäviin, kuten liiketoimintalinjakohtaisiin raportointeihin, ja tehtävänkuvaa voidaan mukauttaa kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan. Taloustiimissä työskentelee lisäksesi neljä reskontran asiantuntijaa sekä talouspäällikkö, jotka auttavat sinua menestymään työssäsi.
Työ on vakituinen ja kokoaikainen, ja alkaa sopimuksen mukaan kevään aikana. Työskentely tapahtuu hybridimallissa, jossa yhteisiä toimistopäiviä uudella Helsingin toimistolla on kaksi kertaa viikossa.
Mitä toivomme sinulta?
Etsimme itsenäistä ja ratkaisukeskeistä taloushallinnon asiantuntijaa, jolla on vähintään muutaman vuoden kokemus erityisesti ulkoisen laskennan tehtävistä. Tehtävässä menestymistä tukevat kaupallinen koulutus (esim. tradenomi tai KTM), kokemus sisäisestä laskennasta, erinomaiset IT-taidot sekä kyky omaksua uusia järjestelmiä nopeasti. Pääsääntöinen työskentelykieli on suomi, mutta kansainvälisessä toimintaympäristössä kirjallinen englannin taito on ehdoton etu.
Toivomme sinulta aitoa draivia ja paloa kehittyä työssäsi sekä halua oppia uutta. Arvostamme kykyä toimia joustavasti muuttuvissa tilanteissa sekä kunnianhimoista ja tavoitteellista työskentelyotetta. Sinulle on luontaista työskennellä tarkasti ja huolellisesti, mutta osaat myös hahmottaa liiketoiminnan kokonaiskuvan, kun ratkaiset kirjanpitoon liittyviä haasteita.
Miksi meille?
IP-Agency tarjoaa sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työn osana kasvavaa urheilu- ja vapaa-ajantuotteiden tukku- ja verkkokauppaa. Tehtäväkenttäsi on monipuolinen ja pääset vaikuttamaan itse työsi sisältöön sekä kasvupolkuusi osana yritystä. Monipuolinen ja jatkuvasti kehittyvä liiketoiminta takaa uusia haasteita varmasti myös tulevaisuudessa. IP-Agencylla vaalitaan vapauden ja vastuun kulttuuria, jossa jokainen työntekijä saa olla oma itsensä osana rentoa ja mukavaa porukkaa. Työntekijästä huolehditaan hyvillä työsuhde-eduilla, jotka sisältävät lounasedun, kattavan työterveyden, mahdollisuuden liikunta- ja kulttuurietuun sekä edulliset henkilökuntahinnat tuotevalikoimasta.
Kiinnostuitko?
Mikäli mielenkiintosi heräsi, haluamme ehdottomasti kuulla sinusta lisää Laitathan hakemuksesi linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 27.3.2025 mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja valinta tehdään heti oikean henkilön löydyttyä.
Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisonin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa Biisonin rekrytointikonsultti Nea Repo (p. 050 476 8137 tai nea.repo@biisoni.fi).
Jätä hakemus: https://rekry.biisoni.fi/jobs/5638219-controller-ip-agency-finland-oy
Yhteystiedot: Nea Repo (p. 050 476 8137 tai nea.repo@biisoni.fi).
Työpaikan osoite: 00100 Helsinki
Palkkaus: Sopimuksen mukaan
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Määräaikainen
Hakuaika päättyy: 27.03.2025 21:59
Ilmoitus jätetty: 05.03.2025 13:14
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: dff953f1-3be7-44c8-94e5-1c92fd52122c
-
Kirjanpidon asiantuntija
6 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland HR Satama Finland Oy Full timeHaemme vahvistusta nimikkeellä Kirjanpitäjä PK-seudulle. Tehtävässä tarvitaan monipuolisia taitoja, kuten kirjanpito- ja tilinpäätöstaitoja, asiakasrajapinnasta työskentelytaitoja ja tiimitehtäviä.Odotamme, että olet itsenäinen, arvostaa saavutuksiasi ja haluat kehittyä liiketoiminnan ytimessä. Tavoitteena on luoda mahdollisuus...
-
Kirjanpitäjä
4 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Oy Noble Services Ltd Full timeOy Noble Services Ltd on dynaamisesti kasvava liikkeenjohdon konsultointiyritys, joka tarjoaa erikoistunutta osaamista erityisesti ravintola-alan asiakkaille ja toimijoille. Olemme nyt etsimässä uusia kykyjä tiimimme, jotka haluavat kehittää uraansa kirjanpitäjänä liittymällä kokeneeseen ja ammattitaitoiseen tiimiimme. Voit olla...
-
Aurinkosähköjen ja Akustojen Myyjä
4 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Bravida Finland Oy Full timeHaluatko osallistua kestävän energian edistämiseen Helsingin myyntitiimissä?Tehtävän kuvausSinulla on mahdollisuus osallistua aurinkosähköjärjestelmien ja akustojen myyntiin, mikä on ydinosaamistamme. Vaativa ja ajankohtainen tehtävässä myynti tapahtuu nykyisin nivelikkäästi. Lue lisää aiheesta alla olevasta kuvauksesta.Tehtävän...
-
Kirjanpitäjän Ura OY Noble Services Ltd:ssä
4 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Oy Noble Services Ltd Full timeNyt Oy Noble Services Ltd:llä on haettavana uusi työpaikka. Haemme tänne uutta kirjanpitäjää, joka haluaa kehittyä ammatillisesti ja henkilökohtaisesti.Kirjanpitäjän tehtävätKirjanpitäjän päätehtävänä on varmistaa kirjanpitoprosessiemme tehokkuuden ja sujuvuuden. Kirjanpitäjä vastaa myös monipuolisista kirjanpitotehtävistä,...
-
Liiketalouden Ammattilainen Etsitään
4 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Oy Noble Services Ltd Full timeOy Noble Services Ltd on yritys, joka asettaa arvoja laadukkaaseen ja luovaiseen palveluliiketoimintaan. Me rakastamme mitä meidän ammatti tekee, ehdottomasti kehittymään luovuudessaan oikeiden tukena ja rohkaisijana noudattaen perusperiaatteita: Monipuolinen innovatiivisuus Mainiot ratkaisut Siisti organisaatio Henkilökunta pidemmän aikavälin...
-
Hankkeen Kirjanpitäjä
7 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Nordic C-Creditor Oy Full timeMeillä Nordic C-Management Oy:ssä on kypsytetty käsitteitä salauskolmen ensimmäisten teksti kommentti&ga
-
Kirjanpitäjä Rinnekodeille ulkoiseen laskentaan
17 hours ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Rinnekodit Oy Full timeHaemme nyt kirjanpitäjää vakituiseentehtävään:Tule kanssamme rakentamaan tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluita RinnekodeilleRinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö ja Suomen neljänneksi suurin sosiaali- ja terveyspalveluita tuottava yhteiskunnallinen yritys. Toimintamme sydämessä on halu tehdä hyvää ja...