Erityisluokan opettaja Viikin normaalikouluun
1 week ago
Haemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti
Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 4-6 , erityisluokanopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2024 – 31.7.2025.
Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä yhdessä. Koulun kaikessa toiminnassa pyritään kestävän kehityksen elämäntapaan. Arvomme työkumppanuus ja keskinäinen kunnioitus ohjaavat meitä päivittäisessä työssämme.
Erityisluokanopettajana vastaat luokkamuotoisen erityisopetuksen toiminnasta ja sen kehittämisestä. Arvostamme kokemusta vastaavasta tehtävästä. Sinulta edellytetään erityisluokanopettajan muodollista pätevyyttä. Lisäksi eduksesi luetaan hyvät ja monipuoliset valmiudet tehdä yhteistyötä koulumme toimijoiden kanssa.
Viikin normaalikoulun opettajien tehtäviin kuuluu mahdollisesti opetuksen lisäksi myös opettajaopiskelijoiden opetusharjoittelun ohjaaminen, joten kerro meille hakemuksessasi, millaista kokemusta sinulla tästä on.
Haluamme myös kuulla aiemmista oman ammattitaidon kehittämisnäytöistäsi ja opetusteknologian pedagogisen käytön osaamisestasi sekä kokemuksestasi yhteisopettajuudesta.
Edellä kuvattujen ammatillisten valmiuksien lisäksi toivomme sinun soveltuvan avoimeen ja yhteisölliseen työyhteisöömme.
Palkkaus perustuu yliopistojen harjoittelukoulujen työehtosopimukseen. Tehtävä täytetään kuuden kuukauden koeajalla.
Lisätietoja tehtävästä antavat rehtori Kimmo Koskinen, puh. 050 3263394, kimmo.i.koskinen(at)helsinki.fi. Lisätietoja rekrytointiprosessista antaa hr-asiantuntija Katariina Koistinen, katariina.koistinen(at)helsinki.fi.
Tehtävään valitun on ennen työsopimuksen solmimista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus sekä toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Jätä hakemus Helsingin yliopiston avoimet työpaikat -sivun Hae nyt –linkistä viimeistään 11.4.2025. Liitä hakemukseesi liitteeksi CV pdf-muodossa.
#J-18808-Ljbffr-
Erityisluokan opettaja Viikin normaalikouluun
2 weeks ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisestiViikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 4-6, erityisluokanopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2024 - 31.7.2025.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä...
-
Luokanopettaja Viikin normaalikouluun
2 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme luokanopettajaa Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 4-6. Työhön kuuluu vastuu luokkamuotoisen erityisopetuksen toiminnasta ja sen kehittämisestä.Ammatillisten valmiuksien lisäksi toivomme sinun soveltuvan avoimeen ja yhteisölliseen työyhteisöömme. Toiminta-ajatuksiemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja...
-
Erityisluokanopettaja Viikin normaalikouluun
2 weeks ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timeErityisluokanopettaja Viikin normaalikouluunHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 erityisluokanopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 – 31.7.2026.Erityisluokanopettajana vastaat joustavan pienryhmän toiminnasta ja sen kehittämisestä. Arvostamme vastaavan tehtävä...
-
Erityisluokanopettaja Viikin normaalikouluun
2 weeks ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 erityisluokanopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 - 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä yhdessä....
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timeHistorian ja yhteiskuntaopin päätoiminen tuntiopettaja Viikin normaalikouluunHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioon HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 – 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioon kahta kotitalouden päätoimista tuntiopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 - 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioon ÄIDINKIELEN JA KIRJALLISUUDEN LEHTORIA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2025 alkaen. Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioon FYSIIKAN JA KEMIAN SIVUTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen 7.8.2025 - 30.5.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioonHISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAAmääräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 - 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisestiViikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioonHISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAAmääräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 – 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioon FYSIIKAN JA KEMIAN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 - 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja...
-
Erikoistunut opettaja Viikin oppilaitokselle
2 weeks ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timeJos sinulla on kiinnostus opettaa erityisluokan kurssilla 7-9 vuoden ikäisille oppilaalle tai haluat haastaa itsesi jo osaavaksi opettajaksi, olemme tarjolla paikkaa liikkuvan opettajan toimialueella Viikin normaalikoulussa.Milloin ajattelet lähitulevaisuudessa aloittavansa opettajanura? Tällä hetkellä meillä näyttääkin siltä, että niin paljon...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHaemme Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisestiViikin normaalikouluun perusopetuksen luokille 7-9 ja lukioonRUOTSIN JA ENGLANNIN KIELTEN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAAmääräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2025 - 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä...
-
Päätoiminen tuntiopettaja Viikin normaalikouluun
2 weeks ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeHelsingin yliopiston harjoittelukoulut, ensisijaisestiViikin normaalikoulu, perusopetuksen luokat 1-6 hakeepäätoimista tuntiopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026.Toimimme Helsingin yliopiston harjoittelukouluna Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä...
-
Erityisluokanopettaja Viikin normaalikouluun
2 weeks ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timeKasvatustieteellinen tiedekunta etsii nyt Helsingin yliopiston harjoittelukouluun ensisijaisesti Viikin normaalikoulun perusopetuksen luokille 7-9 erityisluokanopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen.Erityisluokanopettajan tehtävänä on toimia joustavan pienryhmän opettajana ja sen kehittämiseksi vastata. Arvostamme tukea, jonka sinulla olisi...
-
Erityisluokan Opettaja Helsinkiin
1 week ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timeViikin normaalikoulussa pyritään kestävän kehityksen elämäntapaan liittyvän oppimisen tavoitteleminenluokilla 4-6.Jatkossa tämä mahdollisesti uudistuu tiedotteen perusteella lähempää käytännön harjoittelukoulu ymmärrettäväksi.Palkkaus johtuu yliopistojenharjoittelukoulujen työehtosopimuksesta.
-
Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full timeOlemme Helsingin yliopiston harjoittelukoulu, joka toimii tutkimusperustaisesti Viikin normaalikoulussa. Koulussa toimivat noin 1000 oppilasta ja opiskelijaa. Aineenopettajan kelpoisuus molemmissa aineissa on tarpeen. Päätoiminen perusopetuksen ja/tai lukion opetuskokemus on eduksi. Tämän lisäksi arvostamme kiinnostusta erityisesti peruskoulun opetusta...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland University of Helsinki Full timeHelsingin yliopiston harjoittelukouluna toimivat olemme Viikissä. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä yhdessä. Koulun kaikessa toiminnassa pyritään kestävän kehityksen elämäntapaan. Arvomme työkumppanuus ja keskinäinen kunnioitus ohjaavat meitä päivittäisessä...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsinki Innovation Services Ltd Full timePalkkaus perustuu yliopistojen harjoittelukoulujen työehtosopimukseen. Tehtävä täytetään kokeilla kuuden kuukauden ajaksi.Luokkien 7-9 historian ja yhteiskuntaopetusta suorittavalle henkilölle tarjotaan mahdollisuus saada opetustehtävistä sisältynyt varhainen toteutettu opinahjoituksen valmistava ohjaus ennen lähiopetusta. Vastuu siitä kuuluu...
-
Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin yliopisto Full timeYliopistonlehtori tai kliininen opettaja, eläinlääketieteellinen patologiaEläinlääketieteelliseen tiedekuntaan kuuluu 4 osastoa ja Yliopistollinen eläinsairaala. Eläinlääketieteellinen tiedekunta vastaa eläinlääkäreiden peruskoulutuksesta ja alan tutkimuksesta sekä huolehtii tieteellisestä ja ammatillisesta jatko- ja täydennyskoulutuksesta....