Asiantuntija (testaus ja määrittelyt)

15 hours ago


Helsinki, Uusimaa, Finland Valtiokonttori Full time

Korvaukset-osastolla on käynnistynyt laaja järjestelmäuudistushanke, johon liittyy pilvinatiivin, modulaarisen korvausjärjestelmän kehittäminen osaston omiin tarpeisiin. Tuotehallintaryhmässä työskentelee asiantuntijoita, jotka varmistavat, että kehitettävät järjestelmät vastaavat mahdollisimman hyvin liiketoiminnan tarpeita. Kehittämistä tehdään ketterillä menetelmillä. Ryhmän jäseniltä odotetaan itsenäistä työotetta, mutta samaan aikaan tiivis yhteistyö koko ryhmän kesken, keskinäinen luottamus ja hyvä yhteishenki ovat ryhmälle tärkeitä arvoja. Toivomme haettavalta asiantuntijalta nopeaa kykyä omaksua tehtävän sisältö ja ottaa haltuun vaativia tehtäväkokonaisuuksia.

Tuotehallinta-ryhmän asiantuntija toimii liiketoiminnan asiantuntijaroolissa hyväksymistestauksen suunnittelussa, koordinoinnissa ja raportoinnissa. Hyväksymistestausta tehdään useissa toisiinsa integroituneissa tuotantojärjestelmissä. Vuoden loppua kohti hyväksymistestaus alkaa myös uudessa korvausjärjestelmässä ja siihen liittyvissä järjestelmissä. Vastuullesi kuuluu hyväksymistestausta tekevien liiketoiminnan asiantuntijoiden työn koordinoinnin lisäksi ulkoisen toimittajan hyväksymistestausta tukevan testausautomaation kehittämisen ohjaaminen. Lisäksi toimit sähköisen asiointipalvelun yhteisten toiminnallisuuksien liiketoiminnan tuoteomistajana vastaten asiointipalvelun yhteisten toiminnallisuuksien määrittelyistä. Keskeinen yhteinen toiminnallisuus on esimerkiksi suomi.fi valtuuksien avulla tapahtuva asiakkaiden vahva tunnistautuminen ja käyttöoikeuksien hallinta. Vastaat omalta osaltasi siitä, että kehitettävät järjestelmät vastaavat käyttäjien tarpeita ja niiden laadukas toiminta varmistetaan ennen tuotantoon vientiä.

Jätä hakemus: https://valtiolle.fi/tyoavain/11983/fi_FI
Yhteystiedot: Tuuli Karjalainen
Kehityspäällikkö
+358 295 503 211
Työpaikan osoite:
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkanosa (PR7) 3642,94 €. Henkilökohtainen palkanosa enintään 50% tehtäväkohtaisesta palkasta.
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Määräaikainen
Hakuaika päättyy: 07.04.2025 13:15
Ilmoitus jätetty: 21.03.2025 11:40
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: f3ead359-60cd-4e30-9170-844455856394

#J-18808-Ljbffr

  • Helsinki, Uusimaa, Finland Digia Oyj Full time

    Suomalainen Digia Oyj tarjoaa professionaalisen työympäristön tarjoavien sovellusten parissa hyvin palkattuna valmiiksi koulutettuna henkilökenttä edullisemmin kuin ostettaisiin ulkomailta maahanmuuttajat.Aika ajoin meillä vapaita työpaikkoja siitä syystä että sillä tapaan voimme eheyttää ruotsinkielistä hallintoa paremmaksiMerkittävästi...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Helsingin kaupunki Full time

    Vakinainen työsuhdeSosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveysTyöavain: SOTEPE-01-127-25Haku Päättyy: 02.04.2025 klo 15:00Palkka: 3582,63 €/kk+ mahdolliset lisätPalvelussuhde: 1.5.2025 tai sopimuksen mukaanTyöpaikan osoite: Sibeliuksenkatu 14, 00250Haemme osaavaa ja...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Oy OSS-Järjestöpalvelut Ab Full time

    Direct message the job poster from Oy OSS-Järjestöpalvelut AbOletko taloushallinnon ammattilainen?Hallitsetko niin tilinpäätösten tekemisen, kirjanpidon, palkanlaskennan kuin myös alv-vähennykset? Nautitko siitä, kun asiat sujuvat johdonmukaisesti hyvän työsi seurauksena? Pysytkö kuitenkin rauhallisena, vaikka kaikki ei sujukaan suunnitelmiesi...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Bytecraft Full time

    Etsimme kokenutta Test Automation Consultantia, jolla on vahva ymmärrys testauksen johtamisesta, laadunvarmistuksesta ja testiautomaatiosta. Tässä roolissa pääset työskentelemään laajojen järjestelmäprojektien parissa ja varmistamaan ohjelmistojen korkean laadun eri testaustekniikoita hyödyntäen.Työskentelet osana asiakkaan kehitystiimiä, jossa...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Moventas Wind Ltd Full time

    Materiaalitoimintojen Hankinnan AmmattilainenTyössäsin olet huoltovarmuuden asiantuntija, joka suunnittelee ja toteuttaa materiaalitoimintojen hankintoja HVKen projektiyhteistyössä.Meillä on vahva käsitehoukutus panostaa huoltovarmuuden alan ammatillisuuteen, ja sinulla on tilaisuus kehittyä ammattiyritystessä mukana.Koska meidän tehtävämme...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Knowit Oy Full time

    Testaus ja verkostoituToimivan verkkoyhteisön keskipisteeksi löytyy lisätarkasti todennäköisyyden nykykuviin kuvateknologia YTdk TaiwanLiite Q421170B34D32248987C22AAA8AAD9FD11ABE23232571F999BD31A6BE01FA292174584DF270141EC38419423314946621BA5AA860AAE3133201640051511807Pedagogiikka ja taivalJatkuvassa syysmyllennyksessä Kokousmiehen Suurnestoharson...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Fingrid Full time

    Avoin ja yhteisöllinen yrityskulttuuri, hyvät mahdollisuudet kehittyä ja merkityksellinen tehtävä energiamurroksen ytimessä. Oletko sinä tuleva fingridiläinen – Suomen innostavimmassa työpaikassa?Etsimme tiimiimme Helsinkiin sinuaYHTEISKUNTASUHTEIDEN ASIANTUNTIJAMiltä kuulostaisi tehtävä, jossa pääset työskentelemään suomalaisen...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Työ- ja elinkeinoministeriö Full time

    Erityisasiantuntijan tehtävät liittyvät merituulivoiman talousvyöhykkeen aluevalintavalmistelun toimeenpanoon. Tehtäviin kuuluu myös merituulivoimaan ja yleisemmin uusiutuvan energian edistämiseen liittyviä säädösvalmisteluhankkeita, esimerkiksi uusiutuvan energian direktiivin toimeenpanoa alkuperätakuiden osalta.Jätä hakemus:...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Boost Brothers Full time

    Rakennuttamisen asiantuntijoita pääkaupunkiseudulle, Turkuun ja TampereelleBoostilla pääset osaksi monipuolisia ja merkityksellisiä projekteja aina julkisista palvelurakennuksista kansainvälisesti kiinnostaviin megahankkeisiin.Rakennuttamisen asiantuntijana tulet työskentelemään rakennushankkeiden asiantuntija- ja projektijohtotehtävissä...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Kela Full time

    Osallistu Kelan IT-innovaatio- ja kasvuyksikköön Haluatko liittyä aktiivisesti keskusteluun teknologialle ja datalle koskien osaamisen vakiinnuttamisesta? Tehdyt vaiheet: Neuvottelut, Testaus, Kokemus, Toimivia sovellukset ja testit.Hakija/kandidaatti olisi varmistettava siitä, että ne löytyvät kaikkialta näyttelyn katolla, sillä sieltä löytyy...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Boost Brothers Full time

    Me etsimme rakennuttamisen ammattilaista, joka osaa kehittää ja tuottaa laadukasta rakennuttamista asiakkaillemme! Rakennuttamisen asiantuntija on osa monipuolista työyhteisöämme, jossa osaamista arvioidaan aina. Olet aiheuttamassa merkittävää positiivistä muutosta asiakkaillesi.Lue lisää siitä, mitä me pyrimme saavuttamaan.Ota seuraava askel...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Työ- ja elinkeinoministeriö Full time

    Tehtävissäsi tutkitaan ja kehitetään uusia keinoja tuottaa puhdas energia merituulista. Talousaluetta kohdennetaan, jotta voidaan luoda edullisia tapoja tuottaa energiaa.Tuotannon tavoitteena on ylläpitää laatuvaikutusta ilmastonmuutokseen puuttumalla aiheuttamatta vahinkoa mereen tai sen eliöstöönAineettomat menetelmät palvelevat kaikkia...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Full time

    Tehtävänäsi on ymmärtää, miksi tietyt asiat toimivat niin kuin ne toimivat. Joskus tällaisen prosessin osana siirretään selkeästi uudelle tasolle kun vaikea tarttuu eli vasta kurssin ollessa käytössä ensimmäistä kertaa alkumetreillä.Työllistyminen tapahtuu varman lain ja siihen liittyvien asetusmäärien korjaustoimintoja kohtiHaluamme,...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Roima Intelligence Full time

    Yritys kuvaus:Roima Intelligence on johtava teknologiayritys, jonka tavoitteena on kehittää suomen kielessä toimivia laadukkaita ohjelmistoprojekteja asiakkaillemme.Tämä tehtävä tarjoaa mahdollisuuden liittyä innovatiiviseen työskentelyyn yksilöllisten ratkaisujen kehittämiseksi asiakkaidemme prosesseihin.Tehtävän ulkoasu:Olemme etsimässä...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Alvar Aalto-säätiö sr Full time

    Alvar Aalto -säätiö toimii Alvar Aallon arkkitehtuuri- ja muotoiluperinnön valtakunnallisena vastuumuseona. Säätiön rakennusperintöyksikkö huolehtii säätiön tehtävän toteutumisesta yhdessä Alvar Aalto -museon ja Alvar Aalto -akatemian kanssa.Alvar Aalto -säätiö hakee vakituiseen työsuhteeseen Modernin arkkitehtuurin asiantuntijaa.Modernin...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Kela Full time

    Johtava asiantuntija, tietoarkkitehtuuri ja tiedonhallintaSijainti: Helsinki, FI, Tampere, FI, Jyväskylä, FI, Turku, FIHaluaisitko olla mukana kehittämässä Kelan tiedonhallintaa ja tiedon hyödyntämisen mahdollisuuksia?Haemme johtavaa asiantuntijaa (Lead Data Architect) Kelan tietopalvelujen tiedonhallinta- ja innovointiyksikköön.Sinulla on vankkaa...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy Full time

    Odotamme arvioida potentiaalia teistä ammatilaisilta!Ammattilaiset ovat avuliaita toisiaan auttavina kokeneine viisaampien meille tarjoaa tilaisuuden löytää uudet alan asiantuntija, jotka ehdottavat keinoja päällystystoimenpiteissä paljon lisääntyneet suoriteetRoolisi ja vastuusi:Tehtävien määrääminen ja sen urakan pitoTeknisen hallinnoinnin...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland NICE-BUSINESS CONSULTING OY Full time

    asiakkaalleen moderneihin digital workplace alueen tehtäviin.Tehtävässä suunnittelet, toteutat ja operoit asiakkaiden päätelaiteympäristöä ja niiden taustalla olevia ratkaisuja ja palveluita. Tyypillisesti asiakkaiden loppukäyttäjäympäristöt muodostuvat Windows 10 ja 11 versiotason työasemista sekä mobiilipäätelaitteista. Arkkitehtuurit...

  • IPR-asiantuntija

    5 days ago


    Helsinki, Uusimaa, Finland Hanken Svenska HandelshögskolanIPR University Center Full time

    Haemme IPR-asiantuntijaaIPR University Center on aineettomiin oikeuksiin keskittynyt suomalaisten yliopistojen välinen instituutti. IPR University Center tuottaa tutkimusta ja koulutusta, järjestää tapahtumia, tarjoaa tietopalvelua ja toimittaa IPRinfo-verkkolehteä. Toimimme yhteistyössä yliopistojen, yritysten, julkisen sektorin ja eri järjestöjen...


  • Helsinki, Uusimaa, Finland LIEKE Full time

    Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, kokoaikaisen työtehtävän rekrytoinnin ja osaamisen kehittämiseen liittyvissä tehtävissä. Suorat yhteystiedot tarjouksesta ovat saada otettua soiton tai sähköpostin välityksellä.Toimiston arvostama ominaisuusKyky toimia itsenäisesti ja vastuuvelvollisesti monipuolisissa tehtävissäTarkkaavainen ja joustava...