
Huollon työnjohtaja
2 days ago
Oletko järjestelmällinen ja ahkera, kiinteistöjen huollosta innostunut moniosaaja? Hyvä – saatat olla juuri etsimämme henkilö Roihuvuoren Lämmön huollon työnjohtajaksi.
Mitä pääset tekemään?
Roihuvuoren Lämmön huollon työnjohtajana tehtäviisi kuuluvat huoltotiimin työhön osallistuvana esihenkilönä toimiminen, kiinteistöjen ja piha-alueiden päivittäinen ylläpito, huoltotoimenpiteiden suunnittelu ja toteutus yhdessä tiimin kanssa. Valvot ja ohjaat työntekijöitä, laatua ja tehokkuutta. Huolehdit, että huoltotoimenpiteet suoritetaan turvallisesti ja noudattaen voimassa olevia määräyksiä. Toimit teknisen isännöitsijän työparina ja huolehdit yhteistyössä hänen kanssaan huoltokirjan ylläpidosta ja teknisten tietojen päivittämisestä. Työhön osallistuvana esihenkilönä olet myös mukana päivystystehtävissä noin kerran kuukaudessa viikon ajan.
Kaikki kiinteistöt sijaitsevat Roihuvuoressa, joten työtehtävien perässä ei tarvitse liikkua pitkiä matkoja.
Miten tehtävässä menestyy?
Sinulla on joko tehtävään soveltuva koulutus tai olet oppinut huollon tehtävät työssäsi. Sinulla on työkokemusta vastaavista tehtävistä useiden vuosien ajan. Muut alan koulutukset esimerkiksi rakennusalalta ovat auttavat työssä menestymisessä. Aikaisempi esihenkilö- tai tiiminvetokokemus auttaa sinua tehtävässä menestymisessä. IT-osaamisesi on ajan tasalla, aikaisempi Hausvise- ja Huoltokanava -ohjelmien käyttökokemus lasketaan eduksesi. Viestintätapasi on selkeä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Työskentelyotteesi on oma-aloitteinen ja aikaansaava, tarpeen vaatiessa myös jämäkkä. Olet luotettava ja teet sen, mitä sovitaan. Tulet luontevasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olet asiakaspalveluhenkinen. Sinulla on lisäksi erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Kuulostaako sinun työpaikaltasi?
Mikäli kiinnostuksesi heräsi, laita hakemus adecco.fi -sivuilla 31.3.2025 mennessä ja liitä mukaan CV:si sekä palkkatoiveesi. Tietoturvasyistä emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla Adeccon Senior Rekrytointikonsultti Sisko Lahtiselle numeroon 040 779 5541 tai laittamalla sähköpostia sisko.lahtinen@adecco.fi.
#J-18808-Ljbffr-
Kesätyönjohtaja BMW Helsinki
2 days ago
Helsinki, Uusimaa, Finland Hedin Automotive Finland Full timeHuomio työnjohdon ammattilainen tai sellaiseksi tähtääväKiinnostaisiko sinua kesätyö autoalan eturiviin kuuluvassa autokonsernissa osana ammattilaisten huipputiimiä? Etsimme nyt kesätyönjohtajaa Helsingin Hedin Automotivelle ehkä juuri sinusta, ammattitaitoinen ja tulevaisuuden autoalasta kiinnostunut huollon työnjohtaja.Huoltokorjaamossamme...